|
Vuonna 1591, siis jo 11 vuotta
Pontus de la Gardien sotaretken jälkeen, asui ainakin yksi
Kukko tukevasti pyhäjärveläisellä maaperällä. Vuoden 1591 veroluetteloon oli merkitty Kucko Pouell. Kylä, missä hän tuolloin asui, on "Kima Jerffui". Kylä kuului tuolloin Sakkolaan , mutta koska se on Kiimajärven rannalla, on tuntemastamme
Pyhäjärvestä kysymys.
Kahden seuraavan vuoden veroluettelossa nimi oli kirjoitettu muotoon "Kucko Påuell" ja asuinpaikaksi edelleen Kiimajärven kylä. Tämä ensimmäinen Pyhäjärven Kukko oli siis ainakin kolme vuotta asunut vakaasti paikallaan kylässä ennen kuin läksi etsimään uusia kaskimaita.
|

|
|
Sukukirje
huhtikuu 2010 |
HYVÄT
SUKULAISET
Kukkojen
Sukuseuran vuosikokous pidetään
sunnuntaina 13. päivänä kesäkuuta 2010
illan aikana Vpl Pyhäjärvellä Musakan
Lomarannassa. Kyseisestä 11.-14.6.2010 järjestettävästä
Pyhäjärven matkasta on informaatiota jäljempänä
myös
tässä
kirjeessä.
SUKUSEURAN
EDELLISEN VUODEN TOIMINTAA
Sukuseuran
vuosikokous pidettiin lauantaina 18.7.2009
Nokialla Pyhäjärvijuhlien yhteydessä.
Sukuseuran
hallituksen erovuoroiset jäsenet Arvo
Kukko, Jari Kukko ja Anse Kämäräinen
valittiin hallitukseen uudelleen.
Hallitukseen kuuluvat heidän lisäkseen
Heikki Honkala, Veikko Kukko, Marja
Kotasalmi, Ruut Uusihakala, Joni-Pekko
Kukko ja Paula Latva.
Sukuseuran esimiehenä
jatkaa Viljo K. Kukko. Tilintarkastajina
jatkavat Rainer Kukko ja Tarja-Leena
Kukko-Juvonen, varalla ovat Anitta Jokinen
ja Heli Kukko.
|
|
|
|
|
Oliko tuo Pouell Kucko alkuperäisiä karjalaisia, joiden esi-isät olivat asuneet Pyhäjärvellä pakanuuden ajalta alkaen, ja jotka
ruhtinas Jaroslav oli kastattanut kreikanuskoon jo 1220 luvulla.
Vai oliko hän "äyrämöisiä", niitä luterilaistuneita
karjalaisia, joiden esi-isät olivat Pähkinäsaaren rauhanteossa 1323 jääneet rajan länsipuolelle, siis Ruotsin puolelle ja josta sitten muutti Pyhäjärvelle Pontuksen sotaretken jälkeen. Tai tuliko hän ehkä kauempaa Suomesta, siis karjalaisen asuma-alueen ulkopuolelta, Satakunnasta, Savosta, Hämeestä, tai
Varsinais-Suomesta.
|
Lainaus:
Kukkojen Suku II -kirja. 2. laajennettu painos.
Julkaisija:
Kukkojen Sukuseura. Toimittanut: Pekka Kukko
Laajennettu painos perustuu fil.maisteri Reino O.
Kukon Kukkojen suku I teokseen. |
Kukkojen Suku II
ISBN 925-91-0013-2
Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1998 |
|
|